Olen tässä viimeisen viiden päivän aikan oppinut enemmän ihmisluonteesta kuin ehkä viimeiseen 14 vuoteen.
Tai ehkä ikinä.
Olen ennenkin törmännyt patologiseen valehtelijaan. Mutta en sellaiseen joka oikeasti onnistuu kääntämään joukon läheisiä ihmisiä toisiaan vastaan helvetin lyhyessä ajassa, pelkällä paskapuheella.

Sellaista henkilöä voi olla vaikea tunnistaa jos on itse tottunut jonkinasteiseen rehellisyyteen.
Yleensä ihmiset eivät suoraan valehtele. Liioittelee, vähättelee, lisää värikynää, kertoo oman totuutensa. Mutta harva valehtelee päin naamaa kääntämällä kaiken päälaelleen.
Lisäksi tälläisen henkilön paljastumista ehkäisee se ettei sillä välttämättä ole minkäänlaista motiivia.
Ainakaan sellaista jonka normaalilla aivotoiminnalla varustettu ihminen voisi tunnistaa.

Onneksi hämähäkkivaistoni heräsivät jo aikaisessa vaiheessa ja aloin selvittämään kuka tässä puhuu totta ja kuka paskaa.
Salapoliisityötäni kuitenkin harhautettiin törkeän ovelasti ja hetken olin aivan sekaisin kuka on oikeasti tehnyt ja sanonut mitä kenellekkin.

Lopulta rikospähkinä ratkesi. Mutta sitten se oli vielä todistettava joukolle eripuraisia ihmisiä joilla kaikilla oli eri käsitys totuudesta.

Sitten tein muutaman puhelun, jotka onneksi sijoitti tapahtumaketjun kaikki keskeiset henkilöt keskusteluyhteyteen.
He hoitivat lopun, vyyhti alkoi purkautua (mikä vittu on vyyhti?).
Roisto sai ansionsa mukaan, syyttömät vapautettiin kiirastulesta ja mailma pelastui.
Ei tullut yhtäkään avioeroa, pahoinpitelyä eikä murhaa, vaikka lähellä jo käytiin!

Opin jotain uutta itsestäni ja elämästä. Ihmisten välinen kanssakäyminen on hiuskarvan varassa. Joskus jopa munakarvan. Muutama taitavasti sijoitettu valheen sana voi sytyttää suuria sotia.